TEILTÄ PALVELEE:

Iida

Parturi-kampaaja, Kosmetologi & Ripsiteknikko

MoOoi! Olen Iida, minun palveluun kuuluu tällä hetkellä hiuset, ripset, kulmat sekä sokerointi palvelut. Olen valmistunut Santalahden Tredusta Parturi- kampaajaksi (2020) ja kosmetologiksi (2021).
Olen myös kouluttautunut vuonna 2018 ripsiteknikoksi ja kynsiteknikoksi vuonna 2023 toukokuun alusta. Yrittäjänä olen toiminut vuodesta 2018 lähtien.
Kaikki tekemäni työt ovat minulle tärkeää osaamisen kehittämistä. Arvostan jokaista varausta, joten pyrin tekemään parhaani, jotta lähdet tyytyväisenä ja tulet myös käymään uudelleen :)

Pääset seuraamaan minun töitäni instagramista @beautybyiidachen

Lämpimästi toivon sinut tervetulleeksi kaunistautumaan ja rentoutumaan kiireisen arjen keskellä.

Heidi

Ripsiteknikko & kynsiteknikko

Heiii, olen Heidi tarjoan teille kynsi-, ripsienpidennys- sekä kestotaivutus palveluita. Minulle tärkeintä töissäni on asiakkaan toiveiden kuunteleminen sekä niiden toteuttaminen.

Olen sertifioitu 2023 alkuvuodesta ripsiteknikoksi ja toukokuun alusta lisäkouluttautunut kynsiteknikoksi Suomessa. On aikaisemmin myös kokemusta rakennekynsien teosta.

Tekijänä osaan tarjota asiakkaalle hieman chitchat -seuraa, mutta ymmärrän myös ripsienlaiton aikana saatavan rentoutumishetken.

Olen erityisen hyvä pitämään itseni kiireisenä, täyttämällä kaikki aukot kalenterissa, joko töillä tai kavereita näkemällä. 😆

Lisää töistäni pääset seuraamaan minun portfolio Ig tilistäni @beautybyheidichen

Toivottavasti nähdään ripsien ja kynsien parissa! :-)

Jonna

Microblading-artisti

Moikka♥ Olen Jonna ja teen microblading kulmia.

Olen käynyt PMU Academyn microblading ja fluffybrows peruskoulutuksen ja etsinkin nyt harjoitusmalleja. Ensimmäiset 10 asiakasta saavat uudet microblading kulmat sekä vahvistuksen (1-3kk kuluttua) hintaan 150e

Teen microblading kulmia osa-aikaisesti työni ohella. Avaan pian aikoja Timmaan, joten olkaahan kuulolla🥰

Mikäli sinulla on kysyttävää, laita rohkeasti viestiä. Vastaan mielelläni kysymyksiinne.

Lämpimästi tervetuloa! ♥

Tuomiokirkonkatu 40 33100 Tampere

Jadebeautyroom@proton.me

Puh: 041 310 9888

Avoinna

Ma-Su

sopimuksen mukaan